Kohde-esittely: Venehallin valaistuksen uusiminen

Uusimme Kirkkonummella sijaitsevan Seaservicen venehallin valaistuksen syyskuussa 2021. Asensimme hallin kattoon LED-syväsätelijät, joilla on noin 50 % pienempi sähkökulutus kuin perinteisillä valaisimilla.  

Seaservice hoitaa veneiden talvisäilytykseen liittyvät palvelut kokonaisvaltaisesti ”avaimet käteen”-periaatteella. Veneet nostetaan, huolletaan ja tarvittaessa. Palveluun kuuluu myös erilaiset veneiden siirrot, kipparointipalvelut ja noudot/viennit koko Itämeren alueella tai Välimerellä.

Seaservicen venehalli on kooltaan noin 1 500 m².  Lähtötilanteessa valaisimia oli kymmenen. Uusitulla valaistuksella (27 valaisinta) saatiin aikaan moninkertainen valoteho sähkönkulutuksen pysyessä samana. Uusittu valaistus on varmatoiminen ja pitkäikäinen. Polttimien vaihtotyö jää kokonaan pois.   

Hoidamme avaimet käteen -valaistuksen suunnittelusta  asennukseen sekä uudis- että vanhoihin kohteisiin, myös ulkotiloihin. Käytämme LED-valaisimia kaikissa valaistusratkaisuissamme. Liikkeelle lähdemme aina valon tarpeen ja mahdollisesti kohteen standardin mukaisista valaistusvaatimuksista. Esimerkiksi LED-syväsätelijät sopivat erinomaisesti yleisvaloksi korkeisiin varastoihin, teollisuus-, kone- ja autohalleihin jne.  

 Venehalli vanha valaistus     Venehallin uusi valaistus

   1.                                                                                  2.

Kuva 1. Vanha valaistus     Kuva 2. Uusi valaistus

Seaservicen Internet-sivut: https://seaservice.fi/veneiden-talvisailytys/

Yhteystiedot PPO-Elektroniikka Oy: Puh. 09 566 0920 / -

 

PPO Elektroniikka Oy

Kaarelantie 21, 00430 Helsinki

09 - 566 09 20

Tavoitat meidät sekä sähköpostitse että puhelimitse. Toimistomme on avoinna klo 8-16.

 

HENKILÖKUNTA

LASKUTUSTIEDOT

YHTEYDENOTTOLOMAKE

Uutiskirje- ja markkinointirekisterin rekisteriseloste »