PPO-Elektroniikalta Venäjälle palonsammutustekniikkaa

PPO-Elektroniikan Venäjän vienti on käynnistynyt kahden vuoden tauon jälkeen. Toimitamme Softex-palonsammutusjärjestelmän Osinovaya Roschan rakenteilla olevaan kolmanteen logistiikkakeskukseen. Nyt rakennettava logistiikkakeskus on kooltaan 35 770 m². Osinovaya Roscha on PPO-Elektroniikalle ennestään tuttu asiakas, kahteen ensimmäiseen keskukseen on toimitettu samanlainen korkeisiin varastotiloihin soveltuva Softex-sumusammutusjärjestelmä.

Osinovaya Roscha

Kuvassa: Osinouvaya Roscha Logopark koostuu kolmesta eri rakennuksesta. Ensimmäinen osa rakennettiin
vuonna 2013. 

-          Viimeiseen kahteen vuoteen ei Venäjän kauppa ole vetänyt sen taloudellisen tilanteen takia. Olemme kärsivällisesti odottaneet, emmekä missään nimessä ole halunneet vetäytyä Venäjän markkinoilta. Meillä on neuvoteltuna monta suurta uudiskohdetta, joihin toivomme saavamme pian toimittaa palosammutustekniikkaa, kertoo toimitusjohtaja Timo Ohtonen.

-          Maajohtajanamme toimiva Boris Rybalchenko työskentelee Pietarin toimistosta käsin ja pitää huolen venäläisistä asiakkaista. Olemme olleet Venäjän markkinoilla vuodesta 2003 ja sinä aikana olemme toimittaneet jo yli 100 järjestelmää. Venäläisten kanssa on ollut mukava tehdä kauppaa, vakuuttaa Ohtonen.

Pietarin kaupunginhallitus antoi vuonna 2016 tunnustusta PPO-Elektroniikan pitkäaikaisesta paloturvallisuustyöstä Pietarissa. PPO-Elektroniikka on tehnyt yhteistyötä Pietarin kaupungin, paikallisten paloturvallisuusorganisaatioiden sekä viranomaisten kanssa 2000-luvun alusta lähtien. 

Suomalainen, kansainvälisesti hyväksytty Softex-vesisumusammutusjärjestelmä on vähän vettä käyttävä matalapaineinen sammutusjärjestelmä kiinteistöjen ja laivojen palosuojaukseen.  Palo tukahtuu Softex-suuttimilla aikaansaadulla vesisumulla. Sammutuksessa käytetty pieni vesimäärä minimoi vesivahingot. Järjestelmä on Firecon Group Oy:n kehittämä ja valmistama suomalainen tuote.

 

Warehouse_SoftexWater_mist

Kuvissa: PPO-Elektroniikka esitteli Softex-sumusammutusjärjestelmää Pietarissa vuonna 2015.

PPO-Elektroniikka Oy – Teknologiaratkaisuja vuodesta 1981
Suunnittelemme, valmistamme, maahantuomme ja viemme vaativaa valvontaelektroniikkaa ja rakennamme yksilöllisiä teknologiaratkaisuja. Olemme myös sähköurakoitsija.

Lisätietoa: 

Suomi
Timo Ohtonen
Toimitusjohtaja
PPO-Elektroniikka Oy
Kaarelantie 21
00430 Helsinki
Finland
+358 400 420 393
-

Venäjä  
Boris Rybalchenko
Maajohtaja
+7 921 995-6425/ -

PPO Elektroniikka Oy

Kaarelantie 21, 00430 Helsinki

09 - 566 09 20

Tavoitat meidät sekä sähköpostitse että puhelimitse. Toimistomme on avoinna klo 8-16.

 

HENKILÖKUNTA

LASKUTUSTIEDOT

YHTEYDENOTTOLOMAKE

Uutiskirje- ja markkinointirekisterin rekisteriseloste »