Infovideo vientiin: Miten MEV-8 eristystason valvontajärjestelmä toimii

Leikkaussalit ovat ns. ryhmän G2 -lääkintätiloja, joissa sähkökäyttöisten lääkintälaitteiden liityntäosia käytetään sydämenläheisiin toimintoihin. Sähkölaitteiden viat voivat aiheuttaa potilaalle ja henkilöstölle hengenvaaran. Pienikin laitevikaantuminen ja vuotovirta voivat johtaa palovammoihin, tulipaloon ja jopa vakavaan sähköiskuun.

PPO-Elektroniikka Oy kehitti 80-luvun alussa MEV-eristystason järjestelmän juuri tähän valvontatehtävään.  Ensimmäinen analoginen laitteisto valmistui vuonna 1981 ja digitaalinen toisen sukupolven laitteisto vuonna 1983. Samana vuonna eristystason valvontajärjestelmä tuli Suomessa pakolliseksi. 

Kehittämämme viidennen sukupolven MEV-8 laitteisto tuli myyntiin vuonna 2019. Laitteet ovat laadukkaita, kaikki kansainväliset lääkintä- ja sähköstandardit täyttäviä ja suomalaista korkeaa laatua. Vientimme on käynnistynyt jo Aasian-Tyynenmeren alueelle ja Englantiin, kumppaneita on kolmella mantereella.
Etsimme nyt erityisesti EU-maihin yhteistyökumppaneita.

Kerromme tuoreessa videossamme, miten järjestelmämme toimii.  Video on kuvattu Tampereella Kirurgian koulutuskeskuksessa. Keskus on osa Tampereen yliopistollista keskussairaalaa. Kiitämme henkilökuntaa erinomaisesta avusta ja yhteistyöstä. Katso video Youtubessa.

 Eristystason valvontajärjestelmä ilmoittaa viasta ennen vahingon syntymistä

  • Leikkaussalin sähköverkko erotetaan sähkönjakeluverkosta lääkintäsuojaerotusmuuntajalla.
  • Eristystason valvontajärjestelmä valvoo kaikkia tämän muuntajan taakse kytkettyjä sähkölaitteita.
  • Laitteisto ilmoittaa viasta ja ongelmista ennen vaaratilanteen syntymistä. Näin viallinen laite ehditään vaihtaa eikä toimenpiteeseen tulee katkoksia.

Suomalaisissa leikkaussaleissa sähköturvallisuus on korkealla tasolla.  Globaalilla tasolla ollaan monissa maissa vielä lähtökuopissa. Vaikka eristystason valvonta tuli pakolliseksi koko Euroopassa vuonna 2015, läheskään kaikissa eurooppalaisessa leikkaussaleissa ei ole MEV-järjestelmän tasoisia laitteistoja valvomassa potilaan ja henkilökunnan turvallisuutta. Olemme hyvissä asemissa, koska maailmassa ei ole montaa osaavaa eristystason valvontajärjestelmien toimittajaa.

Kyse on turvallisuudesta, tehokkuudesta ja kustannussäästöistä

MEV-eristystason valvontajärjestelmä
• Suojaa potilaita ja henkilöstöä sähköiskuilta
• Estää tulipaloja ja palovammoja
• Varmistaa, että tarpeettomia seisokkeja voidaan välttää
• Varmistaa, että kirurgisten laitteiden käyttöikä pidentyy.

Lisätietoa:


MEV-8 Insulation Monitoring System /Introduction and video

MEV-8 Eristystason valvontajärjestelmä / Esittely sivuillamme

PPO-Elektroniikka Oy, puh. (09) 566 0920, -

PPO Elektroniikka Oy

Kaarelantie 21, 00430 Helsinki

09 - 566 09 20

Tavoitat meidät sekä sähköpostitse että puhelimitse. Toimistomme on avoinna klo 8-16.

 

HENKILÖKUNTA

LASKUTUSTIEDOT

YHTEYDENOTTOLOMAKE

Uutiskirje- ja markkinointirekisterin rekisteriseloste »