PPO-Elektroniikan paikannuslaite ja paikannuspalvelu olivat mukana seuraamassa mielenkiintoista ja pitkää matkaa;
Laukaasta toimitettiin kuusipuu loppukäyttäjänsä luo Koreaan. Kuusen etenemisestä kerrottiin Ilta-Sanomien moniosaisessa
juttusarjassa tunnuksella #OttoJaakkonen.
Laukaalaisesta metsästä kaikki alkoi
Torppari Otto Jaakkosen taimikko oli aikoinaan vielä osa Venäjän keisarikuntaa. Siitä alkoi kuusen tarina – kuusen, joka näyttelee pääosaa Ilta-Sanomien huhtikuun alussa käynnistyneessä juttusarjassa. Torppari Otto Jaakkosen jälkeläinen toimittaja Pasi Jaakkonen kertoo tarinan, millainen on kuusen matka Laukaan metsästä maailmalle loppukäyttäjänsä luo.
Noin viisi viikkoa kestävän matkan aikana tutustutaan moniin eri alojen ammattilaisiin, jotka huolehtivat kuusesta; sen kaatamisesta, käsittelystä, matkaan saattamisesta ja kaikesta logistiikasta. Juttusarja avaa lukijoille mahdollisuuden seurata läheltä tätä prosessia.
Juttusarja lähti liikkeelle 31.3. Laukaalaisesta metsästä. Paikannusasiantuntijamme Kimmo Konttinen kävi muutamaa päivää myöhemmin Mikkelissä Versowoodin sahalla kiinnittämässä paikannuslaitteen konttiin (lue tästä juttu), jonka sisällä kuusi lähti kohti Saksaa.
Twitterissä seurattiin matkan edistymistä: #ottojaakkonen.
Lisätietoa mukana olevasta paikannusratkaisusta: PPO-Elektroniikka Oy, Timo Ohtonen tai
Kimmo Konttinen, puh. 09 566 0920.