Vuorokausirytmiin perustuva Chroma Zenit

Chromaviso asentaa Ryttershovin uuteen hoivakotiin vuorokausirytmiin perustuvan Chroma Zenit-valaistusratkaisun. Ulricehamnin kunnan omistama hoivakoti sijaitsee Göötanmaalla. Valaistus on päättäjien mukaan osoitus siitä, että kunta haluaa panostaa hoivan laatuun ja luoda parhaimmat mahdolliset olosuhteet sekä asukkaille että henkilökunnalle. Ryttershovin lisäksi kunnassa on neljä hoivakotia, joissa aiotaan ottaa käyttöön Chromavison vuorokausivalaistus. Seuraava projekti tulee olemaan Gällstadissa. Tieteellinen perusta valon biologiselle vaikutukselle on vahva – siksi Chroma Zenit tulee olemaan standardi kunnan uusille rakennuksille.

Ryttershov numeroin= 10 000 m² – 1 500 valaisinta – kuusi kosketusnäyttöä – 450 ohjauspaneelia

Chromavisolla on vahva näyttö vuorokausirytmin mukaan vaihtuvan valaistuksen toimivuudesta hoivassa.

Kokonaisvaltainen valaistusprojekti

Projekti on käynnistynyt hienosti. Ensimmäinen vaihe valmistuu 2024 ja koko hoivakoti on muuttovalmis 2026. Chromavison vuorokausirytmiin perustuva valaistuskonsepti asennetaan kaikkiin asuntoihin sekä yleisiin tiloihin ja toimistoihin.

”Emme rakenna vain taloa, vaan rakennamme erityistä kokonaisuutta. Luomme ainutlaatuisen ympäristön hyödyntämällä tutkimustietoa dementiasta ja hoivakodin asukkaiden tarpeista sekä värien ja valon vaikutuksesta.” kertoo kunnan hoivajohtaja Anna-Karin Asp. ”Odotuksemme vuorokausirytmivalaistuksesta ovat korkealla – Niin asukkaiden kuin henkilökunnan elämänlaatua, kuten unta ja yleistä hyvinvointia pitäisi saada parannettua. Tästä Chromavisolla on tieteellistä ja kliinistä näyttöä. Valaistus on ehdottomasti tärkeä investointi myös henkilökuntaan, joka on hoivakodin tärkein resurssi”, Anna-Karin Asp kertoo.

Dementiaan keskittynyt hoivakoti

Ryttershov on innovatiivinen ja yksilölliseen dementiahoivaan keskittynyt hoivakoti, jossa on myös info- ja tukikeskus kognitiivisista häiriöistä kärsiville.

”Terveyttä edistävä vuorokausirytmivalaistus on tärkeä osa käyttäjälähtöistä kokonaiskonseptia. Niin sisätilat kuin ulkoalueet suunnitellaan dementikoiden tarpeisiin. Olemme vertailleet erilaisia valaistusratkaisuja erittäin huolellisesti. Valintamme oli Chromavison ratkaisu koska se on kokonaisvaltainen ja käyttäjäystävällinen. Samalla meille oli ratkaisevan tärkeää, että ratkaisulla on tieteellistä ja kliinistä näyttöä – Chromavison useat referenssiprojektit osoittavat positiivisen vaikutuksen”, Anna-Karin Asp selittää.

Valaistus toimii vuorokauden vaihtumisen mukaan, mutta sitä voidaan ohjata tarvittaessa helppokäyttöisistä ohjauspaneeleista.

Hoivajohtaja Anna-Karin Asp:  ”Viisi Chroma Zenitin valintaan vaikuttavaa kriteeriä”

Tekniikka: Chromavison ensiluokkainen teknologia  – avoin ja helppokäyttöinen järjestelmä.

Helppokäyttöisyys: Chromavisolla on yksinkertaiset ja käyttäjien kehittämät palveluratkaisut.

Ainutlaatuinen yövalaistukonsepti: 1 800 k värilämpötila luo oikealaisen biologisen pimeyden.

Ohjaus: Chromaviso tarjoaa kattavan täydellisen ”Avaimet käteen” -ratkaisun.

Referenssiprojektit: Chromavisolla on suuri määrä referenssiprojekteja, jotka  perustuvat tieteelliseen ja kliiniseen näyttöön.

Valo muuttuu luonnollisesti päivän aikana pehmeästä auringonnoususta ja luonnollisesta päivänvalosta himmenevään ja lämpimään valoon iltapäivällä ja illalla. Yöllä valo on keltasävyistä;  fysiologisesti sitä pidetään ”biologisena pimeytenä” ilman vuorokausirytmiä häiritseviä sinisiä aallonpituuksia. 

Alkuperäinen teksti ruotsiksi: Chroma Zenit Dygnsrytmljus, Ryttershov vård- och omsorgsboende, Ulricehamn Kommun


Chromaviso – terveyttä edistävien valaistusjärjestelmien asiantuntija
Tanskalainen Chromaviso on pitkälle erikoistunut sairaaloiden, terveydenhuollon, hoivan ja psykiatrian terveyttä edistävään valaistukseen. Olemme kehittäneet vuodesta 2006 lähtien innovatiivisia valaistusratkaisuja yhteistyössä johtavien lääkäreiden, tutkijoiden ja henkilökunnan kanssa. Ratkaisumme räätälöidään yksilöllisesti käyttäen uusinta teknologiaa. Olemme toteuttaneet yli 3 000 ratkaisua yli 130 sairaalassa ja hoitokodissa eri puolilla Skandinaviaa – olemme tunnettuja korkeasta luotettavuudesta ja käyttäjätyytyväisyydestä.

PPO-Elektroniikka Oy – Chromavison edustaja Suomessa
Olemme toimittaneet suomalaisiin leikkaussaleihin valmistamiamme MEV-eristystason valvontajärjestelmiä jo yli 40 vuoden ajan. Olemme erikoistuneet turvateknologiaan, elektroniikkaan ja sairaalatekniikaan. Hoidamme asiakkaillemme Chromavison avaimet käteen-ratkaisun täydellisenä pakettina. 

            kauppakamari jäsen     ssty logo

PPO Elektroniikka Oy

Kaarelantie 21
00430 Helsinki
Finland

Tutustu meihin somessa

linkedin twitter

Copyright © 2022 PPO-Elektroniikka Oy. PPO® on PPO-Elektroniikka Oy:n rekisteröimä tavaramerkki.
Katso yhteystietomme