PPO-Elektroniikka näköala-paikalla 40 vuotta

1.11.2021

PPO-Elektroniikka Oy on suomalainen turva-alan teknologiaan keskittynyt pk-yritys, pääratkaisumme on leikkaussalien sähköturvallisuutta parantava MEV-eristystason valvontajärjestelmä.  Perustin yrityksen kahden ystäväni kanssa vuonna 1981. Olin silloin vielä päivätyössä SLO:n ostopäällikkönä ja iltaisin rakensin elektroniikkaa. Raha tuli alussa elektroniikan kokoonpanosta. Visioni oli tuoda markkinoille laitteisto, joka valvoo leikkaussalien sähköturvallisuutta. 

Tästä käynnistyi toimintamme. Toteutimme visioni – olemme toimittaneet suomalaisiin leikkaussaleihin yli 30 000 eristystason laitteistoa. Viidennen sukupolven myötä olemme lähteneet myös tämän ratkaisun vientiin – meillä on tällä hetkellä osaavat edustajat 17 maassa.

Vaikka pääpainomme on aina ollut sairaaloiden leikkaussalien sähköturvallisuudessa, teemme paljon muutakin. Yrityksellä pitää olla monta tukijalkaa, tuotteita eri elinkaaren vaiheissa, jotta toiminta ei katkea ja turvaamme työpaikat henkilöstöllemme. Henkilökunnallamme on aina ollut vahva ammattielektroniikan ja sähkötekniikan osaaminen. Sairaalavalvontajärjestelmien lisäksi olemme rakentaneet monipuolisia turvaratkaisuja mm. tiedonsiirtoon ja ohjaukseen, paikannukseen ja seurantaan sekä valaistukseen.  Vuosien varrella olemme suunnitelleet palonilmaisu-, murtohälytin-, valaistus- ja kameravalvontaratkaisuja yksilöllisesti erilaisiin kohteisiin.

40 vuoden aikana PPO on palvellut sekä julkista että yksityissektoria. Myös kuluttajien toiveita on kuunneltu ja moni on saanut tarpeisiinsa sopivan, kestävän ratkaisun. Olemme aina testanneet maahantuomamme laitteet – jos laatu ei vastaa odotuksiamme, me emme myy tuotetta.      

Olemme nähneet vuosien varrella hyvin toimialan ja teknologian huiman kehityksen ja kokeneet kolme lama-aikaa. Tiukkojen aikojen läpi on menty sisulla ja kovalla työllä.  

Henkilökunnan motivaatio ja osaaminen on suuri voimavara
Turhaan ei sanota, että henkilökunta on yrityksen tärkein resurssi.  PPO-Elektroniikan ydinhenkilökunta on pysynyt talossa pitkään. Olen iloinen ja ylpeä tiimistäni, joka on sitoutunut ja motivoitunut työhönsä. Jokaisen osaaminen on kasvanut vuosien aikana. Kun on tullut hiljaisia aikoja, on tehty monenlaisia rakennusprojekteja ja sähköasennuksia. Tiimimme ollut aina valmiina uusiin ja haastavampiinkin koitoksiin. Pienellä väellä on pärjätty hyvin, koska meillä on noin 10 osaavaa suomalaista alihankkijaa tuotantoketjussa.        

MEV-tiimi
PPO-tiimi suunnittelemassa valaistuksen asennusta. Oikeassa alareunassa näkyy MEV-7 -järjestelmämme.

Visio vie eteenpäin
Ensimmäinen analoginen MEV-2 valmistui perustamisvuonna ja digitaalinen versio, MEV-3 syntyi paria vuotta myöhemmin, 1983. Eristystason valvontajärjestelmä tuli pakolliseksi Suomessa vuonna 1983, Euroopassa vasta 2015.  Järjestelmien kysyntä on alkanut kasvaa myös globaalilla tasolla, kun sähköturvallisuuden merkitystä ja sähköstandardien turvallisuustasoa on alettu maakohtaisesti nostamaan.

Viidennen sukupolven MEV-8 -laitteistomme myötä olemme lähteneet vientiin ja näkymät ovat erittäin hyvät. Suomi on ollut leikkaussalien sähköturvallisuuden pioneeri ja osaamisemme on maailman huipputasoa, varteenotettavia kilpailijoita on vain kourallinen. 

MEV-järjestelmän viisi sukupolvea


Ennen MEV-8:aa merkittävin vientituotteemme oli palosammutusjärjestelmät IVY-maihin.  
Vuoden 2020 aikana yhdistimme osaamisemme Kiilto Oy:n kanssa ja kehitimme ympäristöystävällisen palonsammutuskemikaalin PPO® ForExt:n metsä- ja maastopalojen sammuttamiseen, jota lähdemme viemään globaalisti. Kiillon 100-vuotinen osaaminen kemianteollisuudessa ja PPO-Elektroniikan yli 30 vuoden kokemus palosammutusteniikassa mahdollistivat tämän ainutlaatuisen ratkaisun kehittämisen. Kiilto vastaa tuotteen valmistuksesta ja PPO-Elektroniikka tuotteen markkinoinnista ja levitystekniikan kehityksestä. 

Pitkän elinkaaren ratkaisuja kertakäyttötuotteiden sijaan
Olemme tehneet yhteistyötä vuosikymmenien ajan vakioasiakkaidemme ja kumppaniemme kanssa. Huolehdimme siitä, että kaikki toimii ja kannamme vastuun kaupanteon jälkeen. Me valmistamme omat laitteemme Suomessa ja käytämme laadukkaita komponentteja.  Laitteemme on rakennettu kestämään, asiakkaillamme on käytössä vieläkin 80-luvun laitteistojamme. Tämä kertoo elinkaariajattelusta ja kestävästä kehityksestä. Hankintahinta ei ole se halvin, mutta turha korjaus ja säätäminen on vältetty. Myyjän ja ostajan välillä pitää olla luottamus.

Turvateknologia-ala muutosten tuulissa
Paljon on tapahtunut näinä 40 vuotena. Ikäväkseni olen seurannut toimialamme kehitystä, jossa laatu tuntuu jäävän hinnan jalkoihin. Halvin hinta ratkaisee monesti niin kiinteistöjen turvalaitteiden ja paikannusratkaisujen osalta kuin sairaalamarkkinallakin. Tuotteen heikko laatu kostautuu ja maksaa rutkasti pitkällä aikajänteellä. Tämä ei ole ekologisesti kestävää kehitystä. Elinkaariajattelua on edelleen nostettava vahvasti teoissa, ei vain paperilla.

Suurissa rakennusprojekteissa pitäisi aina olla ammattitaitoinen ostaja ja päättäjä valitsemassa ratkaisua. Projektissa on mukana useita eri tahoja ja kokonaisvastuu jakautuu. Vastuuta voi myös vierittää eikä ongelmien ilmaantuessa ole helppo osoittaa syyttävällä sormella huonon hankinnan tekijää. Kärsijöinä tässä ovat ensisijaisesti huolto- ja tekninen henkilöstö, jotka joutuvat miettimään laitehuoltoja ja korjauksia. Säästö, joka tuli hankinnan yhteydessä, liukenee huoltoihin ja uusien laitteiden hankintoihin.  Rakennusprojektista tuli kallis, kun elinkaariajattelu unohtuu. Lyhytnäköistä toimintaa, jonka lopulta maksaa asiakas.   

Me jatkamme kuten ennenkin. Emme tingi laadusta emmekä tee epätervettä kauppaa. Nostamme entistä enemmän esiin kestävää kehitystä ja ympäristöystävällisyyttä.  

Olemme tuoneet turvaa ja minimoineet vahinkoja jo 40 vuotta. Turvallisuus on asia, josta ei voi tinkiä. Olen iloinen siitä, että tiimissämme näkyy vuosienkin jälkeen into ja ilo tehdä työtä, kehittää toimintaa ja innovoida uutta. Uudet tiimin jäsenet, yhteistyö oppilaitosten kanssa ja laaja verkostoituminen myös kansainvälisellä tasolla ovat tuoneet siihen aina uutta potkua.  Vielä kun joukossa on eri-ikäisiä ja eri koulutuspohjaisia ammattilaisia, tiimi toimii ja hiljainen tieto siirtyy ikäpolvelta toiselle! Tästä on hyvä jatkaa edelleen.

Timo Ohtonen
toimitusjohtaja, omistaja ja perustaja 
PPO-Elektroniikka Oy

Timo Ohtonen (oikealla) ja tekninen päällikkö Kimmo Konttinen Healtcare Estates-konferenssissa Englannissa.

kauppakamari jäsen

  Luotettava kumppani logo ssty logo

 

 

 

PPO Elektroniikka Oy

Kaarelantie 21
00430 Helsinki
Finland

Tutustu meihin somessa

linkedin twitter

Copyright © 2024 PPO-Elektroniikka Oy. PPO® on PPO-Elektroniikka Oy:n rekisteröimä tavaramerkki.
Ota yhteyttä