Suosittelemme Chromaviso-valaistuksenohjauksessa yleensä ketterää DMX-järjestelmää (=Digital MultipleX). DMX soveltuu erinomaisesti toimintojen nopeuden, kanavien suuren määrän sekä laitteiden yhteensopivuuden kannalta Chromavison valaistuskonseptien ohjaamiseen. Muunneltavuutensa ja joustavuutensa lisäksi DMX on myös energiatehokas ratkaisu.
DMX on peräisin teatterimaailmasta, siksi se soveltuu ja taipuu sairaaloiden vaativiin erityistarpeisiin, joita ei aina voi toteuttaa muilla ohjausjärjestelmillä yhtä tehokkaasti. Esimerkiksi suurta valaisinmäärää on helpompi ohjata synkronisesti DMX:n avulla.
Kun hyvä ohjausjärjestelmä toimii taustalla, valaistuksen käyttäjä hyötyy helppotoimisuudesta. Kun valaistus muutetaan yhtä nappia painamalla haluttuun toimenpiteeseen tai tilanteeseen, ei turhia säätöjä tarvita ja aikaa säästyy. Kyse on myös turvallisuudesta, kun valaistus on optimaalinen ja näkyvyys hyvä.
Uutta Chromavisolta: DALI-yhteensopiva valaistusratkaisu
Chromaviso on uusinut konseptiaan syksyllä 2024; Chromavison valaistuksen ohjaukseen voidaan käyttää leikkaussalin jo olemassa olevaa valaistuksenohjausta, kuten esimerkiksi Dali-ohjausjärjestelmää, joka Suomessakin on laajasti käytössä. Voimme räätälöidä valaistuksen myös Suomessa kohteen tarpeiden ja samalla myös käytettävissä olevien eurojen mukaisesti. Edelleen tarjoamme sekä ”Avaimet käteen”-kokonaisuutta DMX:llä ja sen lisäksi eri tasoisia pakettiratkaisuja muilla ohjausjärjestelmillä. Lue uutisemme.
Älykäs valaistuksenohjaus – säästöä energiakulutukseen
Suomalaisissa leikkaussaleissa käytetään erilaisia valaistusvoimakkuuksia ja värintoistoja optimaalisen näkyvyyden saamiseksi. Toisin sanoen valkoisen valon kirkkautta himmennetään ja värilämpötilaa säädetään. Valoja joudutaan säätämään nykyisillä valaistusratkaisuilla usein kesken toimenpiteen. Valon säätämisellä voidaan vaikuttaa valon sävyihin, mutta väriefektejä ei pystytä toteuttamaan pelkästään näillä toimenpiteillä ilman värillisiä RGB LED-valoja.
Valkoinen valo ei muutu väreiksi – RGB LED-valoilla luodaan värillinen valaistus
Käytämme Chromavison ratkaisussa värillisiä RGB LED-valoja, joilla luodaan optimaalinen valaistus värejä käyttäen. Toimenpidetila jaetaan valaistusalueisiin, jotta koko henkilökunta saa parhaimman mahdollisen valon. Jokaiselle toimenpiteelle on erikseen räätälöity valaistus – yhtä nappia painamalla. DMX on tässä paras mahdollinen ohjausjärjestelmä.
Kestävyys ja laatu
Ergonominen valaistusjärjestelmän takana on vankka tutkimustieto ja valaistusalan ammattilaisten vahva ammattitaito ja kokemus. Valaistusratkaisu kestää noin 20 vuotta. Tähän voi verrata keskivertoa leikkaussalin toiminta-aikaa Pohjoismaissa, joka on noin 10 vuotta. LED-lamput ovat erittäin pitkäikäisiä ja energiatehokkaita. Me panostamme kestävään kehitykseen ja korkeaan laatuun.